Home

Tassuterapeutin blogi

Tällä sivustolla tassuterapeutti ottaa kantaa erilaisiin ajankohtaisiin sosiaali- ja terveysalan haasteisiin. Tassuterapeutteja on useampia.

Lastensuojelussa 1+1+1=5?

Lastensuojelu on tärkeää työtä, jossa aina silloin tällöin kaivataan pehmeää halikaveria, joka on aina valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään pientä silitystä vastaan. Olen toiminut tassuterapeuttina jo pienestä pennusta asti ja pidän kovasti työstäni. Aina silloin tällöin työssä tulee kuitenkin vielä vastaan osa-alueita, jotka minua hieman hämmentävät. Yksi niistä on laajalti käytössä oleva moderni matematiikka, jossa näennäinen kolmonen muuttuu viitoseksi.

Yhtälön lopputulos eli 5 edustaa tilannetta, jossa lapsi saa tarvitsemansa tuen ja avun aikuiseksi kasvamiseen. Lastensuojelun ensimmäinen 1 on lasten hyvinvoinnin turvaaminen ja aikuiseksi kasvun tukeminen tarpeen mukaan. Toinen 1 on ammattilaisten osaamisen arvostaminen ja mahdollisuus tehdä työtä oman ja ammattialan arvomaailman mukaisesti. Kolmas 1 muodostuu taloudellisista resursseista. Kun kaikki ykköset lasketaan yhteen, voidaan saada summaksi viisi, jos ykköset tukevat toisiaan. Silloin lapset saavat tarvitsemansa tuen ja kasvavat yhteiskunnassa toimintakykyisiksi aikuisiksi.

Jotta kolmesta tulee viisi, on kaikkien osa-alueiden toteuduttava riittävän hyvin. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota yhteen ongelmaan rakkaalla työkentälläni. Mukavat tädit ja sedät, jotka vastaavat vaikeuksissa olevien lasten hoidosta, ovat kovin väsyneen ja ahdistuneen oloisia. Työpaikalla kuuluu liian usein raskaita huokauksia, näkyy pään pudistuksia ja jopa mustia silmänalusia. Se on kovin huolestuttavaa. Minulla on aavistus, että tädit ja sedät eivät ole tyytyväisiä omiin työolosuhteisiinsa. Jotta jaksaisi huolehtia muista ja hoitaa työn niin, että on siihen itse tyytyväinen, täytyy olla mahdollisuus tehdä työtä koko ammattitaidollaan ja osaamisellaan. Tästä muodostuu yksi osa-alue.

Miksi ihmiset ovat ilkeitä toisilleen?

Nyt on todella paha mieli. Olen oikeastaan hyvin surullinen ihmisten huonosta käyttäytymisestä. Koirat eivät kyllä käyttäydy niin. Eivät koskaan. JOS joskus tulee erimielisyyksiä, niin ne ratkotaan heti, murisemalla ja haukkumalla. Sen jälkeen voidaan yhdessä nukkua kuonot toisiaan vasten ja nauttia levosta.

En ole koiramaailmassa tottunut sellaiseen, että ensin kiehnätään vieresssä ja leikitään yhdessä samoilla leluilla. Voidaan jopa syödä saman luun eri päitä, ja yht'aikaa, kun oikein ollaan hyviä kavereita.

Aaah! Siihen olen kyllä tottunut.

Mutta en siihen, että sitten mennään nurkan taa piiloon ja yritetä kaivaa kuoppaa kaverille. Ei, se tuntuu tosi kummalliselta ja epäreilulta, suorastaan petolliselta. Outoa.

Mitä iloa ihminen saa siitä, kun tekee toiselle tarkoituksella pahaa? Levittää perättömiä juoruja ja yrittää vahingoittaa tahallisesti? Olen tarkkaan ja pitkään miettinyt asiaa aina päiväunien aikana.

Olisiko niin, että ihmisten kesken hyvän olon määrä on vakio. Eli jos saan toiselle pahan mielen, saan kaverin masentumaan tai itkemään surusta, niin silloin minulle kasaantuu hyvää oloa omasta ja toisen puolesta. Silloin se olisi ymmärrettävää. Siis jos on paha olo, on ehkä syyllistynyt johonkin hölmöön temppuun, joka harmittaa, voi kuitenkin saada itselle hyvän olon, kun tekee ilkeän tempun toiselle. Voisiko se todella toimia niin? En kyllä usko.

Koiramaailmassa se ei toimi näin. Ilkeä koira jää yksin ja muut pitävät hauskaa yhdessä ja leikkivät keskenään. Sen jälkeen kun ilkiö on lopettanut ilkeilyn ja on ystävällinen muille, pääsee hänkin mukaan muiden leikkeihin. Ei aikaisemmin. Koiramaailmassa hyvän olon määrä ei ole vakio, vaan hyvän olon jakaminen lisää hyvää oloa. Siksi ilkeilyä ei hyväksytä koiramaailmassa. Voi olla, että ihmisten maailmassa toimivat erilaiset säännöt.

Naatintoja, naatintoja!

Oi kun on mukavaa! Aurinko paistaa, ja ulkona on kaunis syksyinen iltapäivä. Odottelen rauhassa emäntää, joka hajuaistini mukaan saapuu noin 10 minuutin kuluttua. Kun emäntä saapuu, menen heti ulos omalle paikalleni huilaamaan.

Vettä kyllä tarvitsisin ennen ulosmenoa. No, saan kohta tuoretta, vilpoista vettä kun emäntä vain tulee. Kesällä on kivaa, kun emäntä on kotona koko päivät. Voin mennä ulos ja tulla sisälle aivan kuinka haluan. Ulkona varjossa voi huilata ja nauttia olostaan. Jos tulee liian kuuma, siirryn sisällle viilennyksen alle löhöämään. Aah, ihanaa!!

No, nyt se emäntä kurvaa vihdoinkin pihaan. Vielä pieni hetki ja saan päivän silitykset ja halaukset, ja pääsen ulos tarkistamaan kylän tilanteen.

Yes, nyt ovi aukeaa ja saan haistaa päivän tuoksut emännästä. Yleensä hän tuoksuu paperille, ja vähän kahville. Joskus, kun hän on käynyt kaupassa, tuoksuvat voimakkaasti koiran herkut, kanafileet ja possunkorvat. Ai ne ovat todellista herkkuruokaa. Nyt naattimaan.

Seuraavaan kertaan
wuff

Yövuoron aatoksia!

Nyt alkaa yövuoro, ihanaa! Minusta yövalvominen ei ole välttämättä ykkösasia, mutta hiljainen talo ja erilaisten hajujen haistelu rauhassa, Oi mikä nautinto!

Minulla on tärkeä tehtävä yövuorossa vartioida kaikkia lapsia ja varmistaa, että kukaan ei häiritse muita ja yöunen aikana saa kerätä voimia päivän haasteisiin. Tassuterapeutin unelmahommaa!

Yövuoron alkaessa lapset olivat vielä hereillä ja istuskelivat kaikki olohuoneessa. He tuijottivat kaikki huoneen yhteen nurkkaan. Kummallista, miten tuollainen pieni laatikko voi kiinnostaa niin kovasti. Täällä olisi mahdollisuus silittää minua tai leikkiä kanssani. Mutta ei, laatikkoa vaan tuijotetaan ja välillä naureskellaan hetki ja jutellaan muutama sana. Yksi lapsista vilkaisee nyt minua, yes! Lähden heti kohti häntä ja istun jalkojen juureen. Pieni käsi ojentuu päälaelleni ja silittää minua. Ai kun mukavaa, mumm! Vielä vähän lisää sieltä vasemmalta korvan takaa, mmm...mmm...

No nyt, vihdoinkin tuijottaminen loppui. Kaikki nousevat ja lähtevät liikkeelle. Merkkauspaikan kautta omaan huoneeseen. Hyvää yötä kaikille! Kiertelen ympäri taloa ja kuuntelen. Pientä tuhinaa ja kolistelua, sängyn natinaa. Kiertelyn jälkeen asetun omalleni paikalleni eteisen matolle. Siinä on hyvä lepuuttaa jalkojaan ja seurailla tilanteita.

Ovi kolahtaa, yökkökaveri lähtee kohti keittiötä. Vilkaisen kulmien alta ja jatkan lepäämistä. Yölliset äänet ovat rauhoittuneet ja vain pientä natinaa kuuluu seinistä. Vanhat hirsiseinät kertovat omaa tarinaansa vuosikymmenten ajalta.

Vanhemmuus lastensuojelulaitoksessa

Mitä minulle kuuluu kesän korvalla?

Näin kesän alkuvaiheessa olen laiskotellut, nauttinut viileästä ilmasta ja ah' niin ihanan makuisesta ja tuoksuisesta kalkkunanfileestä. Miten grilliruoka voikaan tuoksua niin hyvältä! Tuoksu leviää ainakin kilometrin säteelle ja naapurikoirat ovat kateellisia herkustani. Minulle ei kuitenkaan ole annettu lupaa jakaa sitä laajemmalti, joten syön sen itse. Ikävää, mutta minun on sopeuduttava talon sääntöihin ja ne kieltävät liikkumisen yksin oman tontin ulkopuolella. Herkutellessani ja laiskotellessani ole miettinyt tärkeitä asioita ja haluan jakaa ne kanssasi.

Lapsella on oikeus turvallisiin, kasvua ja kehitystä edistäviin vanhempiin. Vanhempien tehtävänä on ensisijaisesti mahdollistaa lapsen selviytyminen hengissä elämän ensimmäisinä vuosina riittävällä vuorovaikutuksella, huolenpidolla ja ravinnolla. Sen jälkeen keskeistä on turvallisten olosuhteiden luominen ja laajemman sosiaalisen kanssakäymisen opettaminen ja mahdollistaminen. Mukaan tulevat kaverit, sukulaiset ja päiväkodin sekä koulun aikuiset ja muut lapset. Murrosiässä vanhemmat toimivat edelleen turvallisina aikuisina, joita vastaan voi kapinoida ja kiukutella. Kaikesta rähjäämisestä huolimatta vanhemmat ovat paikalla tarvittaessa, huolehtivat tarpeista ja auttavat ongelmien ratkaisuissa tarpeen mukaan.

Joidenkin lasten kohdalla todellisuus kuitenkin eroaa edelläkuvatusta. Meille tulevilla lapsilla on usein taustalla ongelmallisia kokemuksia vanhemmuudesta. Vanhemmuus ei ole toteutunut tarpeiden mukaan, vaan lapsi on voinut kohdata välinpitämättömyyttä, hyväksikäyttöä, osaamattomuutta, päihteitä, väkivaltaa ja hylkäämisiä; mahdollisesti avioero ja siihen liittyvä taistelu ja katkeruus ovat muuttaneet vanhemman roolia. Tällöin arjen olosuhteet eivät ole mahdollistaneet turvallista kasvua ja kehitystä.