Home

Lastensuojelussa 1+1+1=5?

Lastensuojelu on tärkeää työtä, jossa aina silloin tällöin kaivataan pehmeää halikaveria, joka on aina valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään pientä silitystä vastaan. Olen toiminut tassuterapeuttina jo pienestä pennusta asti ja pidän kovasti työstäni. Aina silloin tällöin työssä tulee kuitenkin vielä vastaan osa-alueita, jotka minua hieman hämmentävät. Yksi niistä on laajalti käytössä oleva moderni matematiikka, jossa näennäinen kolmonen muuttuu viitoseksi.

Yhtälön lopputulos eli 5 edustaa tilannetta, jossa lapsi saa tarvitsemansa tuen ja avun aikuiseksi kasvamiseen. Lastensuojelun ensimmäinen 1 on lasten hyvinvoinnin turvaaminen ja aikuiseksi kasvun tukeminen tarpeen mukaan. Toinen 1 on ammattilaisten osaamisen arvostaminen ja mahdollisuus tehdä työtä oman ja ammattialan arvomaailman mukaisesti. Kolmas 1 muodostuu taloudellisista resursseista. Kun kaikki ykköset lasketaan yhteen, voidaan saada summaksi viisi, jos ykköset tukevat toisiaan. Silloin lapset saavat tarvitsemansa tuen ja kasvavat yhteiskunnassa toimintakykyisiksi aikuisiksi.

Jotta kolmesta tulee viisi, on kaikkien osa-alueiden toteuduttava riittävän hyvin. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota yhteen ongelmaan rakkaalla työkentälläni. Mukavat tädit ja sedät, jotka vastaavat vaikeuksissa olevien lasten hoidosta, ovat kovin väsyneen ja ahdistuneen oloisia. Työpaikalla kuuluu liian usein raskaita huokauksia, näkyy pään pudistuksia ja jopa mustia silmänalusia. Se on kovin huolestuttavaa. Minulla on aavistus, että tädit ja sedät eivät ole tyytyväisiä omiin työolosuhteisiinsa. Jotta jaksaisi huolehtia muista ja hoitaa työn niin, että on siihen itse tyytyväinen, täytyy olla mahdollisuus tehdä työtä koko ammattitaidollaan ja osaamisellaan. Tästä muodostuu yksi osa-alue.

Lastensuojelutyö on raskasta ja voimia kuluttavaa. Ensisijaisena asiana on kuitenkin aina lapsen etu, joka edustaa yhtä osa-aluetta yhtälössä. Tavoitteena on auttaa ja varmistaa lapsen mahdollisimman terve kehitys aikuiseksi. Työtä tehdään ammattilaisten toimesta ja yhteisin varoin. Lastensuojelun ammattilaisilla on korkeakoulutasoinen koulutus työhönsä. Koulutuksessa painottuu sosiaali- ja terveyspalvelujen arvomaailman omaksuminen, eettinen toimintatapa sekä inhimillisten arvojen kunnioitus. Jokaisen lapsen ja perheen tilanteessa arvioidaan asioita yksilölliseti, mutta mahdollisimman monipuolisesti. Tavoitteena on toimia ministeriön ja Valviran ohjeiden mukaisesti laadukkaasti lapsen ja perheen hyvinvointia vahvistaen. Arvomaailma ja ohjeistuksen perusteet ovat yleisesti hyväksyttyjä ja koulutuksen kautta sisäistettyjä.

Kolmas yhtälön toteumisen takaava osa-alue muodostuu taloudellisista edellytyksistä. Lastensuojelun rahoituksesta vastaavat valtio ja kunnat. Yhteisistä varoista, pääosin verorahoilla, kustannetaan koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaalitoimen kuluja. Julkisen hallinnon koko virkakoneisto rahoitetaan samasta lähteestä.

Kun yhdistetään lapsen etu, ammattilaisten laaja osaaminen ja rahoitus, olemme lähes mahdottoman yhtälön edessä. Lapsen etu edellyttää harkittuja ja pitkäaikaisia, usein vaikeitakin päätöksiä. Perheen sisäisiin asioihin joudutaan puuttumaan ja ottamaan tiukastikin kantaa. Usein työntekijä kohtaa valtavan tunnetaakan eri osapuolten välisissä neuvotteluissa, ja kantaa vastuun päätöksistä.

Julkisen hallinnon rahoitus on yhä tiukemmalla ja rahan jaossa eivät päällimmäisinä ole sosiaalialan ihmiset. Arvomaailman mukaisesti pyritään yhteistyön ja keskustelun avulla kaikkia tahoja tyydyttävään päätökseen. Ja työntekijät jäävät väliinputoajiksi.

Toisaalta heillä on ymmärrys lapsen tilanteesta ja arvomaailman mukainen käsitys laadukkaan hoidon tasosta. Siitä, miten asioiden pitäisi mennä. Toisaalta yhä niukkenevat rahavarat asettavat rajoja ja määrittävät hoidon tason. Yksittäisen työntekijän tulisi ehtiä hoitamaan lasten asiat hyvin ja perehtyä kaikkien perheiden tilanteisiin tarkasti. Mutta aika ja voimavarat eivät kerta kaikkiaan riitä.

Työssäuupumisen yksi suuri aiheuttaja on ristiriita alan eettisen säännöstön ja arvojen sekä työn antamien resurssien välillä. Ammattilainen tietää miten ja mitä pitäisi tehdä, mutta siihen ei ole mahdollisuuksia. Tämä kuilu aiheuttaa väsymystä, tyytymättömyyttä itseen ja omaan tekemiseen. Vähitellen kyynisyys valtaa alaa, työntekijä turhautuu ja saattaa syntyä ”mitä väliä, en kuitenkaan pysty/osaa” -asenne ja usko omaan osaamiseen heikkenee. Ilmiö leviää työyhteisössä ja voimavarojen uudelleen kokoaminen on vaikeaa. Tälläisessä tilanteessa on vaikeaa hioa yhteen osa-alueita toisiaan tukevalla tavalla niin, että saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos.

Loogisesti yhtälö 1+1+1= 5 on epätosi. Kun tavoitellaan lähtökohtien ulottumattomissa olevaa lopputulosta, samalla uhrataan lasten kehityksen pitkäaikainen tuki tilapäisratkaisuille, jotka eivät toimi pitkällä tähtäimellä. Halvalla saa harvoin hyvää. Tällöin on vaarana, että uhrataan korkeakoulutettujen ammattilaisten osaaminen, omasta työstä ja osaamisesta nauttimisen mahdollisuus ja kokonaisuuden kiertyessä yhteen koko yhteiskunnan hyvinvointi ja toisesta huolehtimisen eettinen perinne. Onko meillä varaa tähän?

Ei ole. On aika tehdä päätöksiä, jotka mahdollistavat ammattilaisille resurssit tehdä työtä osaamisen koko repertuaarilla. Tämä ongelma ei rajoitu vain lastensuojeluun, vaan näkyy myös terveydenhuollossa ja opetusalalla. Joko resursseja on lisättävä tai muokattava työ uudenlaiseksi ja vähemmän henkilökohtaista kontaktia edellyttäväksi. Jo tassuterapeutin työnikin puolesta itse uskon henkilökohtaisen kontaktin ja läsnäolon olevan ensisijaisen tärkeää aivan jokaisen lapsen kohdalla ja alan nykytilanne ei saa kyllä häntääni heilumaan.

Seuravaan kertaan,
wuff